Classic Sailboats

....

Skerry Cruisers

Skärgårdskryssare, Saaristoristeilijä, Skerry Cruisers, Schärenkreuzer, Scherenkruisers, Square Metre Yachts, Square Meter Boats, Square Metre Class; The myriad of terms used to refer to these yachts is hardly surprising considering the number of classes covered by this one rule and the hundred years of development leading to this diverse collection.

"The designers started to work with the skerry cruiser rule. The class rules - strictly speaking, at that time - limited only the sail area. The hull could be designed freely, there were no limits for its dimensions. The task was to build the fastest boat as possible to the given sail areas of 22, 30 or 40m2. Gustaf Estlander’s trials with his series of 'Colibri', 'Colibri II',”Melitta” and "Beata" confirmed the old truth that ”length equals speed”. The longer – and narrower – the hull, the faster the yacht was for a given sail area. The space below deck was squeezed correspondingly. Year after year, the designer added some ten or twenty centimeters to the boat length, achieving still further successes. "

(Henrik Ramsay, Sommar och Segel, 1947).

The above quote from Henrik Ramsay describes well the insights of Gustaf Estlander and other designers into the Square Metre class. Hull lengths continued to increase from the 1910's to the 1930's. The peak of Estlander’s Square Metre designs was the extreme 150-square-metre yacht Singoalla, which he drew and built in 1919 for his own use.

The Square Metre boats were the most important race boats in Finland, after the rule was accepted in 1912. Regular racing against the Swedes started in 1918. However, the Square Metre reign in Finland was relatively short, and by the mid 1920's international Six-metres were the dominant class in international regattas. In Finland the Skerry Cruisers remained important for another decade.

The advent of the Square Metre Rule

The Swedish Yachting Association (SSF) appointed a Committee in 1907 to prepare a proposal for a new national rule. There was pressure to complete the existing metre rule, in order to develop the boat design and construction to a more modern direction. In January 1908 the Committee presented a proposal for a new Square Metre Rule. The draft of the rule is still broadly valid.

The idea of the Square Metre Rule when it was first adopted in 1908, was that the sail area should be fixed, allowing the hull to be totally free for the designer to draw the best lines he could. For each class, a minimum displacement and a minimum cabin size were added. The latter was added to give the boat a rudimental indoor comfort. The Committee's original proposal included seven different Square Metre classes. Classes were from the smallest to the largest 30, 45, 55, 75, 95, 120 and 150 square metres.

..

Saaristoristeilijät - pohjoismaisia veneitä Pohjolan oloihin

”Suunnittelija kävi käsiksi Saaristoristeilijöihin. Rakennussääntö rajoitti – siihen aikaan – tarkasti ottaen vain purjepita-alan. Rungon saattoi muovata vapaasti. Tehtävänä oli rakentaa sallittuun purjealaan, 22, 30 tai 40m2, niin nopeakulkuinen vene kuin mahdollista. Estlanderin yritykset, ensimmäinen ’Colibri’ ja sitten sarjaa vuodelta 1918, ’Colibri II’, Melitta ja ’Beata’, vahvistivat vanhan totuuden, että ’pituus luistaa’. Kuta pitemmäksi ja kapeammaksi runko tehtiin, sitä suuremmaksi vauhti saavutettiin samoilla purjeilla. Ja sitä ahtaammaksi puserrettiin tila kannen alla. Vuodesta toiseen suunnittelija lisäsi jonkin kymmenkunta senttiä veneen pituutta ja saavutti uusia menestyksiä.”

(Henrik Ramsay, Purjehtijan muistelmia)

Edellinen teksti kertoo Gustaf Estlanderin ja muiden suunnittelijoiden oivalluksista Saaristoristeilijä-luokassa. ”Pituus luisti” ja veneiden koko kasvoi kilpailuissa 1910-luvulta 1930-luvulle saakka. Huippunsa Estlanderin Saaristoristeilijät saavuttivat tämän itselleen piirtämässä 150-neliömetrin Singoallassa. Saaristoristeilijät olivat 1910-luvulta alkaen Suomessa tärkeimpiä veneitä, joilla oteltiin myös ruotsalaisten kanssa paremmuudesta kilparadoilla vuodesta 1918 alkaen. Saaristoristeilijöiden valtakausi jäi kuitenkin suhteellisen lyhyeksi ja 1920-luvun puolivälin tienoilla kuutoset korvasivat ne kansainvälisissä kilpailuissa. Suomessa niiden asema oli kuitenkin tärkeä vielä pitkään tämän jälkeenkin.  

Saaristoristeilijöiden syntysanat

Ruotsin Purjehtijaliitto (SSF) perusti vuonna 1907 komitean valmistelemaan ehdotusta uudeksi kansalliseksi purjeveneluokaksi. Oli syntynyt paineita täydentää olemassa olevaa metrisääntöä, jotta veneiden suunnittelua ja rakentamista voitaisiin kehittää modernimpaan ja purjehtijoiden toiveita vastaavaan suuntaan. Komitea työskenteli syksyn ja esitteli tammikuussa 1908 ehdotuksen uudeksi Saaristoristeilijä-luokaksi. Silloin laadittu sääntöehdotus on yhä pääpiirteittäin voimassa.

Saaristoristeilijä-luokan keskeinen ajatus oli, että veneen luokan määrittää sen purjepinta-ala. Lisäksi sääntöön ehdotettiin joitakin määräyksiä veneen rakenteisiin. Ehdotuksiksi kirjattiin kullekin luokalle pienin sallittu kokonaispaino, sekä kajuutalle minimikoko. Jälkimmäisellä haluttiin varmistaa veneelle edes jonkinlainen asumismukavuus. Sääntökomitean alkuperäinen ehdotus sisälsi seitsemän erikokoista venettä. Luokat olivat pienimmästä suurimpaan 30-, 45-, 55-, 75-, 95-, 120- ja 150 neliömetriä.

....

....

Olympic status

The SSF meeting at the Grand Hotel in Stockholm on the 22 February in 1908 decided to approve the Square Metre classes 22, 30, 45 and 55 m2. In 1912 the rule was expanded by adding the 38-m2 class. The Square Metre Rule proved popular and in 1913 five new classes were added: 15, 75, 95, 120, and 150 m2. In 1915 the 38- and 45-m2 classes were merged into a 40-m2 class.

In Finland the national yachting association (FSF) was rather weak in the 1910's. Sailing clubs were apt to make their own decisions. Characteristically, the Wasa Segelförening (WSF) adopted the Square metre Rule of their cross-channel Swedish brothers as early as 1910. The Finnish Sailing Federation followed, by adopting the rule in 1912.

The Square Metre Rule immediately showed its vitality by bringing fresh winds for sailing. The Antwerp Olympic Games in 1920 included the 30-m2 and 40-m2 classes among other keel boats. There were very few participants, in the 30-m2 class only one boat, and in the 40-m2 class two boats. A large number of boat classes took part in the Olympic Games in Antwerp, this was due to lack of an international rule acceptable to all countries. The reform process of the international rule was in progress, and the Nordic countries had chosen the Square Metre Rule.

The first Square Metre boats were short and relatively wide. Since then they began to find their present form. The hulls grew long, narrow and shallow. The masts grew taller and booms shorter. Thus the aspect ratio of the rig kept growing higher. A tall and slender sail profile makes efficient use of the sail area. The predecessor of the Square Metre yachts was the so-called “skimming dish” debuting on the regatta circuits in the 1890's.They were classified according to their waterline length. These ”flattie” boats were very light and wide, dinghy-like with a cloud of sails. They sported deep, narrow fin keels with bulbs.

A designers’ battle in the 22m2 class

Finnish yacht designers were from the beginning eagerly involved in developing the high-speed skerry racers. Gustaf Estlander, Zaké Westin, Gösta Kyntzell and Einar Olofsson were the top names. They designed the most extreme boats. As an example, the Zaké Westin 40-m2 design Kyllikki was over 15 metres long and only 1.74 metres wide. The freeboard of the hull was so low that a normal sized adult could barely sit inside the cabin. The interior was dominated by the diagonal trusses, whose task was to stiffen the boat.

In Finland the main trophy for the 22-m2 Square Metre class was donated by Helsingfors Segelsällskap (HSS). In the beginning Gösta Kyntzell from Porvoo dominated with his series of Inga-Lill yachts. Next Zaké Westin from Turku started to design fast and beautiful boats for the class. His breakthrough designs were Mary and Calista, which won the trophy in 1915 and 1916. Gustaf Estlander also started drawing competitive boats to the Square Metre Rule. His designs Beata and the Colibri series were almost invincible in the summers of 1917 and 1918, staying long at the top.

The Helsinki-born designer Einar Olofsson showed his boat design skills with Fay I, II and III. In 1919, Olofsson won the trophy as the helmsman of Fay IV. Some years later Olofsson won again, this time with the 22-m2 Inge, which he designed for Hemming Elfving. Maybe the most successful Olofsson design for the Square Metre classes was the 30-m2 Svanevit. The highly appreciated helmsman Yngve Pacius won the Pirate trophy, established by the Swedes. In honor of their victory, Pacius and his crew pulled out the classic black flag displaying a skull and crossbones (as described in his memoirs ”Segling och seglare”). Svanevit won more than 250 trophies in Finland. Success brought plenty of orders to Finnish designers from Sweden.

Development in the class was fast and the appearance of the boats changed quite a bit. The lottery boat of Esbo Segelförening (Espoo yacht club), the 22-m2 Bluff, was built in 1911 to a length of 6.96 metres only. The later Hedda was already about ten metres. Further, when the ballast of Bluff was only 360 kilos, in the Estlander design Colibri I the keel weight was already 960 kg.

..

Olympialuokaksi

Tukholman Grand Hotellissa 22. helmikuuta 1908 pidettiin kokous, jossa SSF päätti hyväksyä luokat 22-, 30-, 45- ja 55 m2. Vuonna 1912 sääntöä laajennettiin lisäämällä joukkoon 38 m2 -luokka. Saaristoristeilijät osoittivat heti elinvoimansa tuomalla purjehdukseen uusia tuulia. Niinpä Tukholman olympialaisiin vuonna 1912 valittiin köliveneeksi 30 m2 -luokka. Viimeksi Saaristoristeilijät purjehtivat olympialaisissa Antwerpenissa vuonna 1920. Suosion kasvu toi jo vuonna 1913 viisi uutta sääntöä: 15-, 75-, 95-, 120- ja 150 m2 -luokat. Vuonna 1915 yhdistettiin luokat 38- ja 45 m2 luokaksi 40 m2.

Alkujaan Saaristoristeilijöistä rakennettiin lyhyehköjä ja verrattain leveitä. Sittemmin ne alkoivat löytää nykymuotonsa. Veneistä tuli pitkiä, kapeita ja matalia. Niille olivat tyypillisiä korkea masto ja kapea purjeprofiili. Korkea ja kapea purjeprofiili on pinta-alaansa nähden tehokas. Kilpaveneiden kehityspolkuun voisi liittää myös Saaristoristeilijöitä edeltäneet, 1890-luvulla kilparadoille tulleet, "kampelaveneet". Ne oli luokiteltu vesilinjan pituuden mukaan. Veneet olivat hyvin kevyitä ja leveitä jollamaisia pursia, joissa oli paljon purjeita sekä kapeat ja syvät eväkölit ”torpedoineen”. Kun vielä todetaan, että jo 30 m2:n veneiden maston huiput taivutettiin purjepinta-alan kasvattamiseksi nykyisten Americas´Cup -veneiden purjeiden tapaan, voi sanoa, että juuri nämä edellä kuvatut piirteet ja ominaisuudet on löydetty kilpaveneisiin uudestaan lähes sata vuotta myöhemmin.

Suunnittelijoiden kilvoittelua 22m2-luokassa

Suomalaiset venesuunnittelijat olivat alusta asti innokkaasti mukana kehittämässä nopeita kilpapursia. Gustaf Estlander, Zake Westin, Gösta Kyntzell ja Einar Olofsson olivat kärkinimiä. He suunnittelivat veneitä, joista jotkut oli viety äärimmäisyyksiin. Esimerkkinä vaikkapa Westinin suunnittelema nelikymppinen Kyllikki, joka oli vähän yli 15 metriä pitkä ja vain 1,74 metriä leveä. Vene oli kaiken lisäksi niin matala, että sisällä koirankopin kokoisessa kajuutassa oli hädin tuskin istumakorkeus.

Suomessa tärkein palkinto oli Helsingfors Segelsällskapin (HSS) lahjoittama 22 m2-pokaali. Aluksi suunnittelijoista luokkaa hallitsi Gösta Kyntzell. Turkulainen Zake Westin alkoi kuitenkin aiheuttaa luomuksillaan helsinkiläisille veneille toistuvasti sydämentykytyksiä. Westin löi lopullisesti läpi Marylla ja Calistalla, jotka voittivat palkinnon 1915 ja 1916. Samoihin aikoihin aluksi vain itselleen veneitä suunnitellut Gustaf Estlander alkoi piirtää Saaristoristeilijä-luokkaan kilpailukykyisiä veneitä. Estlanderin suunnittelemat Beata ja tämän omat Colibri-sarjan veneet olivat kesinä 1917 ja 1918 lähes voittamattomia ja kilpailivat menestyksekkäästi sen jälkeenkin.

Helsinkiläisen Einar Olofssonin venesuunnittelutaitoja todistivat muun muassa tämän itselleen suunnittelemat Fay I, II ja III. Vuonna 1919 Olofsson kävi pokkaamassa pokaalin oltuaan kipparina Fay IV:ssa. Olofssonin suunnittelema Hemming Elfvingin kakskakkonen Inge voitti paria vuotta myöhemmin himoitun palkinnon Olofssonin ollessa jälleen ruorimiehenä. Olofssonin 30 m2 -veneistä menestynein oli Svanevit. Sillä Yngve Pacius voitti ruotsalaisten perustaman Saaristoristeilijä-palkinnon, jolla oli hurja nimi: Merirosvopokaali. Voiton kunniaksi veneen saalinkiin vedettiin musta lippu, jossa oli klassisesti pääkallo ja sääriluut ristissä. Svanevit voitti aikanaan Suomessa yhteensä yli 250 palkintoa. Suomalaisten veneiden voittoisa maine toi runsaasti tilauksia Ruotsista saakka.

Kehitys luokassa oli nopeaa ja veneiden ulkomuoto muuttui melkoisesti. Espoon pursiseuran arpajaisvene, vuonna 1911 rakennettu Yngve Paciuksen ensimmäinen kakskakkonen, Bluff, oli vain 6,96 metriä pitkä. Samaan luokkaan piirretty Hedda oli jo noin kymmenmetrinen. Edelleen, kun Bluffin kölipaino oli vain 360 kiloa, niin Estlanderin Colibri I:ssä painoa oli 960kg.

....

....

Rule Development

These fast Square Metre boats were built according to the 1916 rule. When the size of the boats increased, the loads on the hull increased accordingly. The structure of the yacht was not strong enough. The boats began to fall apart in intense competition. In 1919 the Swedish Yachting Association (SSF) proposed changes to the rule. The scantlings were confirmed and in order to improve the interior habitability, a rectangular “box” was required to fit inside the boat. Later, an "average beam" dimension was added. A Technical Committee was nominated to review and approve all drawings before the boat building started. The Technical Committee completed the Square Metre Rule by defining scantlings (dimensions)  for screws, bolts and nails used. These measures were aimed to combat the trend of designers and builders to minimize the boat's weight at the expense of strength.

In the development of the Skerry Cruiser Rule, the Finns were often out of sync with the Swedes. The Finnish designers stressed speed, while the Swedes also appreciated spacious accommodation. In fact, the Square Metre boats were not very useful touring boats, such as a quote from Yngve Pacius demonstrates:

"When in 1919 Olofsson drew the Svanevit, I thought I would get a seaworthy cruiser-racer, because the 30m2 had a relatively spacious cabin. But it was a mistake. Svanevit was, if possible, even wetter than the 22m2. Svanevit had only 37cm of freeboard but the displacement was so great that the hull went right through the waves. The waves came over board, and the crew was soaking wet in a breeze. "

(Yngve Pacius, Segling och seglare / Purjehtijan muistelmat)

Before the Square Metre Rule was finalized, there were still some minor changes. In 1925 the variable “ideal length” was added to the rule. This naturally affected the boat's other dimensions, as in the international Metre class rule. In 1930 it was decided that the sails should be measured in accordance with the international measurement method. The last change was made in 1935, when the freeboard height was increased in all the Square Metre classes, to improve the seaworthiness of the boats.

The interest towards sailing increased. There was a need to reduce the building cost of the boats. In practice this meant cheaper materials and modest equipment. The Nordic rule was born in Finland in 1922 for the Nordic 22 m2 class. In Sweden the B15, B22, M22 (Mälar 22) and M30 classes were regulated according to similar principles.

In Finland the number of Square Metre yachts built totals approx. 500. The largest Square Metre yacht built in Finland was Zaké Westins design Isis for the engineer G.A. Blum. The boat was 21.15 metres long while the beam was only 3.04 m. This 1920-built yacht was later known in Sweden as Ingun. She was permanently stored on dry land after the death of her long-term owner Dan Sundén-Cullberg in the 1950s. The last Square Metre yacht built in Finland was the 30-m2 Vision. This Knud Reimers design was built at the Wilenius shipyard in 1952.

In Sweden Square Metre yachts have been popular through the decades. The 22 m2 and 30 m2 classes are actively racing, and new boats from fiberglass have been built into these classes. In the 30 m2 class the Europa Cup is held every second year, involving boats from Sweden, Germany, Austria and Hungary.

In Finland the picture is different. There is a very limited number of Square Metre yachts left. The Finnish Square Metre Association has listed only about 30 boats, of which some have been bought from Sweden.

Three Square Metre yachts in Finland have received the K-mark, which means they have been assessed as culturally and historically valuable. SK 55 Ursula (Kyntzell 1922, Uusikaupunki, Finland) is in excellent condition and its original décor has been preserved. SK 55 Gun has reached a hundred years of age, having been carefully restored. SK 55 Mayflower sports a significant competitive history, and its repair has been carried out very professionally.

The Square Metre yachts were not designed exclusively for racing. The larger yachts have quite spacious, well-built cabins. Facilities are modest, compared to modern standards, but nearly a hundred years have patinated these yachts with sailing history and memories. The Square Metre yachts are ideal boats for the sheltered waters of the archipelago. Tacking in the narrow fairways is always a joy with these agile boats.

© Heikki Häyhä

Edited by Henry Clay Ericsson

..

Keskustelua säännöstä

Nämä nopeat Saaristoristeilijät rakennettiin vuoden 1916 säännöillä, joihin kirjatut vahvuudet eivät enää riittäneet veneiden kokojen kasvaessa. Niistä tuli yksinkertaisesti liian heikkoja, ja paikat alkoivat hajota kiihkeissä kilpailuissa. Vuonna 1919 Pohjoismainen Purjehtijaliitto Skandinaviska Segelförbundet (SSF) ehdottikin muutoksia sääntöihin. Rakenteita vahvistettiin ja sisätilojen asuttavuuden parantamiseksi määrättiin, että erityisen suorakaiteen muotoisen mitan tulisi mahtua veneen sisälle. Myöhemmin sääntöön vielä lisättiin joka luokalle oma "keskileveys" -mitta. Lisäksi nimettiin tekninen komitea, jonka tehtävänä oli tarkistaa ja hyväksyä kaikki piirustukset ennen kuin venettä alettiin rakentamaan. Tekninen komitea täydensi Saaristoristeilijä-sääntöjä määrittelemällä muun muassa rakentamisessa käytettävien ruuvien, pulttien ja naulojen mitoituksia. Näillä toimilla pyrittiin varmistamaan, että suunnittelijat ja rakentajat eivät yrittäneet pitää veneen painoa minimissä lujuuden kustannuksella.

Muutoksissa ja rajoituksissa suomalaiset olivat usein ruotsalaisten kanssa eri linjoilla. Suomessa korostettiin veneiden vauhtia, kun Ruotsissa arvostettiin hyvää ja mukavaa tilaa. Saaristoristeiljät eivät todellakaan olleet mitään mukavia matkaveneitä, kuten luokassa palkintoja Svanevitillään kahmineen Yngve Paciuksen teksti osoittaa:

”Kun sitten 1919 rakennutin Olofssonin piirtämän ’Svanevitin’, luulin saavani merikelpoisen matkaveneenkin kilpaveneen lisäksi, sillä noissa 30m2:n veneissä oli tilava kajuutta. Mutta siinäkin erehdyin pahasti. ’Svanevit’ oli jos mahdollista vieläkin märempi vene kuin ’kakskakkoset’. ’Svanevitillä’ oli pieni kuivakylki – vain 37cm – mutta uppouma oli suuri, joten se meni aaltojen läpi. Se ei keinunut paljoakaan, vaan otti aallot ylitseen, ja miehistö oli läpimärkänä jo parin Beaufortin tuulessa.”

                                                                                     (Yngve Pacius, Purjehtijan muistelmia)

Ennen kuin Saaristoristeilijä-sääntö saatiin lopulliseen muotoonsa, siihen tehtiin vielä joitakin pieniä muutoksia. Vuonna 1925 sääntöön lisättiin muuttuja (Ideel längd), joka vaikutti veneen muihinkin mittoihin konstruktioluokkien säännön tapaan. Vuonna 1930 päätettiin, että purjeet mitataan kansainvälisen mittaustavan mukaisesti. Viimeinen muutos tehtiin 1935, jolloin vapaalaidan korkeutta nostettiin kaikissa Saaristoristeilijä-luokissa. Tällä muutoksella haluttiin parantaa veneiden merikelpoisuutta.

Kiinnostus purjehdusurheilua ja -kulttuuria kohtaan lisääntyi entisestään ja syntyi tarve kehittää sääntöä siten, että voitaisiin rakentaa halvempia veneitä. Rakentamisessa haluttiin käyttää edullisempia materiaaleja ja varustaa veneet vaatimattomammin. Suomessa syntyi vuonna 1922 Pohjoismainen sääntö. Tällä säännöllä rakennettiin Pohjoismainen 22-, B15-, B22-, M22-, M30- ja Valör-luokka. Luokat B ja M rakennettiin myös Ruotsissa samoin periaattein.

Saaristoristeilijöitä on tänään jäljellä purjehduskuntoisena hyvin rajallinen määrä. Suomen Saaristoristeilijäyhdistyksen listalla on vain 30 venettä. Veneet ovat vaihtaneet suomalaisen perälippunsa Ruotsin lippuun ja päin vastoin, eli vanhoja veneitä on ostettu puolin ja toisin.

© Pirkka Leino, Yrjö Klippi, Juha Aromaa

....

....Skerrycruisers at the Viaporin Tuoppi 2015 woodenboat race. Photos: Erik Lähteenmäki, Sailpix.fi..Saaristoristeilijöitä vuoden 2015 Viaporin Tuoppi puuvenekilpailussa. Kuvat: Erik Lähteenmäki, Sailpix.fi....

Suomen Saaristoristeilijäyhdistys ry

Svenska Skärgårdskryssare Förbundet