Classic Sailboats

....

The Weekend phenomenon

The Weekend class is a roomy cruiser with satisfactory sailing abilities. A total of 16 Weekends were built in the post-war years of 1946-49. Local boatyards in southwestern Finland, such as Sautti in Uusikaupunki and U.Kaskinen in Turku, crafted the wooden hulls from local materials. The Weekends were given snappy names such as Wind-Gull, Windil, Wibeke, Vineta, Whimsy and Wianita. The class started racing informally, but was never officially accepted by the Finnish Sailing Federation.

The design was conceived by Arne Wiklund, a yachtsman active within the Airisto Segelsällskap (ASS) in Turku. The ambition of Wiklund was to create a more spacious and comfortable yacht for summer cruises with his whole family. Wiklund had no formal training as a naval architect, but received encouragement and advice from his friend Bruno Westin, a professional naval architect employed by Åbo Båtvarf. He did have several summers of experience sailing his Airisto cruiser designed by Jarl Lindblom, and designing the Ersta dinghy, popular among the ASS juniors.

..

Weekend

”Heinäkuun lopussa vene oli valmis Turkuun purjehtimista varten. Göteborgista tilaamamme purjeet olivat myöhässä, mutta saimme lainaksi ystäväni Ingmar Lydeckenin Hai-veneen purjeet siirron ajaksi. Purjehdittuamme hyvän matkaa saavuimme Airistolle, jossa oli käynnissä purjehduskilpailu. Lähestyimme erästä osanottajaa, joka oli huomannut veneen täyteläiset muodot ja Hai-veneen tunnuksilla merkityt purjeet. Ohi kulkiessamme purjehtija huomautti: ”Taitaa pian poikia”.”

(Arne Wiklund, Airisto Segelsällskap 1865–1965)

Weekend-veneen suunnittelijan Arne Wiklundin Airisto Segelsällskapin (ASS) juhlajulkaisussa muistelema kohtaaminen kesältä 1946 kertoo hyvin sodan jälkeisen purjehduskulttuurin murroksesta. Aikanaan pullealta näyttänyt Weekend nuolta muistuttavan Hain purjeilla varustettuna tarjosi varmasti otollisen mahdollisuuden huulenheitolle. Vesillä vapaa-aikanaan liikkuvien tarpeet olivat muuttuneet ja matkapurjehdusta alettiin kasvavassa määrin arvostaa vapaa-ajanviettotapana. Uusia kilpapurjehdusluokkien veneitä tehtiin vain muutamia, vaikka olemassa olevilla veneillä purjehdittiin innokkaasti. Wiklundin suunnittelema Weekend-vene oli ensimmäisiä tämän ajattelutavan edustajia. Sen runsaat muodot jakoivat kuitenkin sulaviin kilpaveneisiin tottuneen purjehduskansan mielipiteitä.

Unelma retkiveneestä

Syksyllä 1945, kun sodan päättyminen oli tosiasia, alkoi Wiklundin mielessä kehittyä ajatus isomman purjeveneen hankkimisesta. Wiklundin omistama Jarl Lindblomin suunnittelema Airisto-kryssare ei enää vastannut perheen tila- ja mukavuusvaatimuksia, varsinkin kun lapset tulisivat olemaan mukana matkapurjehduksilla. Löytääkseen toiveittensa mukaisen venetyypin Wiklund kävi läpi kaikki saatavilla olevat purjehduslehdet, mutta ei löytänyt haluamaansa. Pitkän harkinnan jälkeen hän päätyi suunnittelemaan veneen itse. Wiklund suhtautui kykyihinsä vähätellen ja valmistautui suunnitteluun huolella. Luonnoksia valmistui useita ja Wiklund käytti arvostelijana Turun veneveistämön arvostetun suunnittelijan Bruno Westinin mielipidettä. Wiklund ja Westin olivat ystäviä, ja on todennäköistä, että Weekendin lopullisissa muodoissa on mukana oma osansa myös Westinin osaamista. Muistellessaan veneen suunnitteluvaihetta Wiklund toteaa saaneensa Westiniltä rohkaisevaa palautetta luonnoksistaan. Toisaalta hän epäili, että Westin vain ajatteli hänen väsyvän yritykseensä ja lopulta ottavan yhteyttä johonkin oikeaan venesuunnittelijaan.

Wiklund ei kuitenkaan ollut täysin maallikko venesuunnittelijana. Jo sodan aikana hän oli suunnitellut juniorikäyttöön tarkoitetun pienen Airisto-jollan. Etenkin ASS:n piirissä jolla oli hyvin pidetty ja keskeisessä asemassa nuorten purjehtijoiden koulutuksessa. Wiklundilla oli muutenkin keskeinen asema ASS:n toiminnassa ja hän osallistui menestyksekkäästi kilpailuihin Airisto-kryssare luokassa.

Suunnitelmien valmistuttua vene päätettiin rakentaa Uudenkaupungin veneveistämöllä. Ehtona veneen tekemiselle Uudessakaupungissa oli, ettei veneen pituus saisi ylittää yhdeksää metriä telakan rajallisten tilojn takia. Tämän johdosta Wiklund joutui vielä hiomaan suunnitelmiaan ja veneen lopulliseksi pituudeksi tuli 9,05 metriä. Sodan jälkeisen materiaalipulan takia Wiklund joutui myös vastaamaan rakennusmateriaalien hankinnasta. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut suuria ongelmia, olihan Wiklundilla hyvät yhteydet esimerkiksi Turun Veneveistämölle.

....

....

After considerable sketching and soul-searching, the design was finalized in the spring of 1946. Its overall length was limited to 9.10 meters, the maximum allowed by the building shed at the Uusikaupunki yard. Wiklund lofted the full-scale drawings himself, in the unheated attic of the boatyard. His interior designs were especially detailed. During the building process he actively searched for boat building materials and supplies, which were scarce in post-war Finland.

The first Weekend boat was finally launched on July 15, 1946. The designer almost had a fit when he saw his creation floating nose-down like a bottom-feeding duck. After forcibly removing four card-playing yard-workers from the fore-cabin, he was relieved to see his creation settling perfectly on its marks. The first trial cruise of the Wing-Gull was carried out with under-size sails borrowed from the sleek Haj (Shark) class, causing viewers of the rather pregnant hull shape to speculate about the imminent arrival of shark puppies.     

The Weekend class was an instant hit among Turku yachtsmen. Wolly Zilliacus, a friend of Wiklund, immediately ordered one for himself. The yacht was appreciated for its sailing abilities and internal roominess. The class served its owners well for several decades. The designer’s own specimen was eventually sold to the U.S., while some others were snapped up to Sweden. Most of the original Weekend yachts are still sailing.

© English summary by Henry Clay Ericsson.

Original reference: “Hur Weekend-båten kom till”, by Arne Wiklund, in “ASS 1865-1965”, pp. 234-237.

..

Merikelpoinen vene vai ”suuri sorsa”?

Veneen rakennustyöt edistyivät joutuisasti ja Wiklund oli työvaiheissa aktiivisesti mukana. Esimerkiksi veneen rakenteita varten tarvittavien yksityiskohtaisten uloslyöntipiirrustusten tekeminen oli kokonaan Wiklundin vastuulla. Myös sisustus oli huolellisesti suunniteltu. Wiklund oli varsin tarkka yksityiskohtien suhteen, olihan veneen matkustusmukavuus keskeinen syy uuden veneen rakentamiselle. Suunnittelun ja rakentamisen aikana vene oli alkanut herättää kiinnostusta purjehtijapiireissä. Etenkin Turussa veneestä keskusteltiin ja sitä pidettiin hyvänä vaihtoehtona olemassaoleville veneluokille. Wiklundin ystävä Wolly Zilliacus halusi itsepintaisesti jo ennen Wiklundin veneen valmistumista tilata itselleen samanlaisen. Wiklund oli epävarma suunnittelmiensa onnistumisesta ja veneen ominaisuuksista. Siitä huolimatta toisen veneen rakentaminen aloitettiin keväällä 1946.

Heinäkuun puolessavälissä Uudestakaupungista tuli vihdoin tieto, että Wiklundin vene laskettaisiin veteen. Wiklundin suureksi pettymykseksi tämän saapuessa paikalle vene oli jo laiturissa. Läpi suunnittelun ja rakentamisen kestänyt epävarmuus veneen ominaisuuksista käy hyvin ilmi tekstistä, jossa Wiklund näkee veneensä vedessä ensimmäistä kertaa:

”Veneeni todella oli siellä ja kävellessäni rantaan aprikoin, uiko vene hyvässä asennossa vai pitäisikö joitakin pieniä korjauksia sen suhteen tehdä. Rantaan tultuani koin täydellisen järkytyksen. Vene muistutti suurta sorsaa, joka peräpää ilmassa etsii ruokaansa pohjasta. Maailman kaikki asennonkorjausyritykset olisivat tässä tapauksessa aivan turhia. Ja ylhäällä veistämössä odotti samanlainen susi vain lisäämässä suurta häpeääni. Vapisevin polvin ja kylmä hiki otsalla astuin laiturille. Silloin kuului veneestä muutamia mehukkaita kirouksia ja ääniä, jotka osoittivat, että aluksessa oli väkeä. Tosiasiallisesti oli peräti neljä miestä sulloutunut keulasoppeen pelaamaan korttia ja juomaan kahvia. Niillä äänivaroilla, joita minulla ensi järkytyksen jälkeen oli vielä tallella, pyysin herroja ystävällisesti poistumaan maihin. Vastaansanomatta he sen tekivätkin, vaikka heidän ruokatuntinsa ei ollut vielä päättynyt ja – "hast du mir gesehen" – keula kohosi alennustilastaan ja seuraavassa silmänräpäyksessä ui vene täsmälleen siinä asennossa, kuin oli tarkoituskin. Kiitollisuuden aalto tulvahti lävitseni, kun näin olin välttynyt kauhealta häpeältä.”

 (Arne Wiklund, Airisto Segelsällskap 1865-1965)

Weekend-ilmiö

Vene purjehdittiin Turkuun ja se osoittautui menestykseksi. Ensimmäinen Weekend sai nimekseen Wing-Gull. Varsinkin ASS:n purjehtijat kokivat luokan vastaavan matkapurjehduksen vaatimuksiin. Veneen purjehdusominaisuuksia kiiteltiin ja kokoon nähden avaria sisätiloja pidettiin arvossa. Veneestä tulikin sodan jälkeisessä Turussa eräänlainen ilmiö. Vaikka Wiklund oli vain halunnut suunnitella omia käyttötarkoituksiaan vastaavan veneen, Weekendistä muodostui kokonaan uusi veneluokka. Kesien 1948 ja 1949 aikana pelkästään ASS:lle rekisteröitiin kahdeksan Weekend-venettä. Sisaralukset Windil, Wibeke, Whimsy ja Wianita rakennettiin Turussa. Weekend ehti myös hetken aikaa olla kilpailuluokka, vaikka tähän ei varmasti kukaan uskonut Wiklundin aloittaessa veneensä suunnittelun. Uusi luokka ei ollut Suomen purjehtijaliiton virallisesti hyväksymä ja kilpailut tapahtuivat omistajien yhteisen sopimuksen pohjalta. Tämä ”herrasmiessopimus” piti kuitenkin vain joitakin vuosia, kunnes uudempiin veneisiin tehtiin alkuperäisestä poikkeavia muutoksia, esimerkiksi veneen perää pidennettiin 40 sentillä. Näitä pidennettyjä veneitä valmistettiin muun muassa U. Kaskisen veneveistämöllä Turussa.

Weekend-luokan veneitä valmistettiin kaiken kaikkiaan 16 kappaletta. Rakentaminen tapahtui muutamien vuosien aikana 1940-luvun lopulla. Veneiden lyhyeksi jääneen yhteisen kilpailuhistorian jälkeen ne ovat olleet aktiivisessa matkapurjehduskäytössä. Veneiden mukavuus ja myös kohtuullisen hyvät purjehdusominaisuudet ovat edelleen arvossaan Weekendillä purjehtivien piirissä. Heti sodan jälkeen rakennetut veneet ovat materiaalipulasta huolimatta osoittautuneet hyvin tehdyiksi ja veneistä suurin osa purjehtii edelleen. Työn laadusta kertoo myös veneisiin alun perin kuulunut kuuden hengen Arabian sinireunainen astiasto, jonka jokaiselle osalle oli suunniteltu veneen pentteriin erityinen pieni laatikosto. Vaikka Wiklundin vene myytiin aikanaan Amerikkaan ja muutama vene päätyi Ruotsiin, on Weekend edelleen mielenkiintoinen osa tämän päivän suomalaista purjehduskulttuuria.

© Pirkka Leino, Yrjö Klippi, Juha Aromaa

....

Weekend-kryssare

Kuvat: Jorma Rautapää, sailsandsea.fi